Sauna

Tuijasta rakennettu puusauna
70 €/ensimmäinen tunti, sen jälkeen 50 €/lisätunti. Ulkoporealtaan käyttö saunomisen yhteydessä 50€.

Sauna on tehty Western Red Cedar (Jättiläistuija) materiaalista ja siihen mahtuu n. 20 henkilöä. Sauna voi olla esim. sopiva lopetus pitkälle kokouspäivälle.

Jättituijan puu on arvostettua ulkonäkönsä, tuoksunsa ja lahonkestävyytensä takia. Sitä käytetään puutalojen rakentamiseen, kattoihin, aitoihin, sisustukseen sekä paperiteollisuudessa. Lajia viljellään sahapuuksi varsinkin Pohjois-Amerikassa, Länsi-Euroopassa ja Uudessa-Seelannissa.

Jättituijaa on myös kasvatettu laajalti koristepuuna lauhkeilla vyöhykkeillä 1800-luvulta lähtien ja nykyisin siitä on olemassa useita väritykseltään ja kasvutavaltaan vaihtelevia viljelylajikkeita. Laji tuotiin ensimmäisenä Eurooppaan Isoon-Britanniaan vuonna 1853, alun perin juuri koristepuuksi. Sitä on harvakseltaan istutettu Pohjoismaihin, myös Suomeen jo 1900-luvun alussa. Suomessa se on kestävä vain maan etelä- ja lounaisosassa ja jää yleensä vain 10–25 metriä korkeaksi.

Lähde: Wikipedia